Sivut

keskiviikko 4. helmikuuta 2015

Herttoniemenrannan mobiilipelin rakennus

Herttoniemenrannassa on peliohjelmointikerhossa rakennettu syksyn aikana mobiilipeliä. Mobiilipeli on rakennettu ActionTrack-ohjelman avulla. Se kertoo henkilöstä, joka lähtee avaruuteen etsimään (kuvitteellista) harvinaista verboniittiä, mutta joutuukin haaksirikkoon.


Pelissä pelaajan on tarkoitus kulkea rastilta rastille. Rastit ovat Aurinkokunnan planeettoja avaruudessa. Pelissä kuljetaan koulumme pihalla ja sen lähistöllä. Pelissä oppii enemmän planeetoista ja Aurinkokunnastamme. Pelin alussa tulee intro, joka kertoo pelin idean. Jokaisessa planeetassa on kaksi-neljä kysymystä kyseisestä planeetasta.


Pelin aihetta ideoitiin ja ideoista äänestettiin AnswerGarden-ohjelmalla. Tämän jälkeen kaikki kirjoittivat tarinaa yhdessä GoogleDriveen. Tarina muotoutui ensin pelin pohjaksi ja tämän jälkeen aloimme pohtimaan ja toteuttamaan teknisiä ratkaisuja.



Peliä rakennettiin vaihe vaiheelta pienen yrityksen tavoin. Vastuualueita oli jaettu ja kaikista ratkaisuista äänestettiin yhdessä. Pidimme taululla myös kirjaa tehdyistä ja kesken olevista vaiheista. GoogleDrive toimi myös alustana keskusteluille ja tiedonkeräykselle. Peliä pelattiin ja korjattiin havaittuja virheitä muutamia kertoja alussa.




Mobiilipelimme osallistui 28.1.2015 Mobiilisti maailmaan -hankkeen mobiilipelien suunnittelukilpailuun. Peli sijoittui hienosti 6. sijalle ja voitti peliohjelmointikerhon käyttöön 200€. 

Tässä vielä pelimme alkutraileri:



Terveisin,
Herttoniemenrannan ala-asteen Peliohjelmointikerho

1 kommentti: